Epävarmuus leimasi huutokauppaa – kauden kumulatiivinen hintataso kuitenkin edelliskautta parempi

Saga Furs Oyj:n tänään päättyneessä kansainvälisessä huutokaupassa tarjotut 3,1 miljoonaa Saga® -minkinnahkaa myytiin lähes 90-prosenttisesti ja yli 760 000 Saga® -ketun- ja -suomensupinnahkaa myytiin 75-prosenttisesti. Koko huutokaupan välitysmyynnin arvoksi muodostui 120 miljoonaa euroa, joka on neljä prosenttia viime myyntikauden vastaavaa huutokauppaa vähemmän.

Kesäkuun huutokauppaa käytiin pitkälti Kiinan vedossa, mutta merkittäviä hankintoja tehtiin myös Venäjälle, Koreaan ja eurooppalaiselle muotiteollisuudelle. Huutokauppaan osallistui noin 600 ostajaa kaikilta markkina-alueilta. Minkinnahkojen hintataso laski keskimäärin 5-10 prosenttia huhtikuun tasosta. Yhdysvaltain dollarin viiden prosentin heikkeneminen vaikutti osaltaan hintojen laskuun. Eri tyyppisten minkinnahkojen väliset hintaerot pienenivät, ja osan Classic-tyyppisistä minkinnahoista hinnat vahvistuivat lievästi.

”Minkkimarkkinoiden epävarmuus vaikutti myös kettukauppaan, ja maaliskuussa selvästi vahvistunut ketunnahkojen hintataso osoittautui tässä vaiheessa liian korkeaksi. Myöhemmin kesä- heinäkuussa pidettävät tavallista suuremmat huutokaupat muualla maailmassa lisäsivät minkkimarkkinoihin liittyvää epävarmuutta. Sekä ketun- että minkinnahkojen hintataso on tuottajan kannalta haasteellinen, eikä kata kaikkia tuotantokustannuksia”, kertoo toimitusjohtaja Pertti Fallenius.

Kuluvan kauden aikana on tähän mennessä myyty 1,7 miljoonaa ketunnahkaa (1,4 miljoonaa vastaavaan aikaan viime tilikaudella). Ketunnahkojen keskihinta on toistaiseksi 81 euroa, joka on noin 40 prosenttia viime kauden vastaavaa ajankohtaa korkeampi. Minkinnahkoja on myyty tähän mennessä 5,8 miljoonaa (6,4 miljoonaa vastaavaan aikaan viime tilikaudella). Minkinnahkojen keskihinta on toistaiseksi reilut 28 euroa, joka on noin 25 prosenttia viime kauden vastaavaa ajankohtaa korkeampi. Kuluvan tilikauden välitysmyynnin arvo on kolmen ensimmäisen huutokaupan jälkeen 344 miljoonaa euroa, joka on 31 prosenttia viime tilikauden vastaavaa ajankohtaa enemmän.

 

Saga Furs Oyj:n seuraava huutokauppa järjestetään 16.-20.9.2017.

Lisätietoja: Tia Matthews, Muotiliiketoimintajohtaja Puh 040 8020878