Saga Furs ja kiinalainen luksusbrändi WOO tekevät yhteistyötä nuorten lahjakkaiden suunnittelijoiden löytämiseksi

 

Tammikuussa 2019 Saga Fursilla, kiinalaisella huiveja valmistavalla luksusmerkillä WOO:lla ja BIFTPARK-HN:llä oli yhteinen projekti. Hanke kesti kuusi päivää, ja siihen osallistui suunnittelijaopiskelijoita, jotka olivat saaneet Saga Fursin tekniikkakoulutuksen BIFTPARK-HN:ssa vuonna 2018. Opiskelijoilla oli jo hyvä käsitys Saga Fursin turkisnahoista ja tekniikoista. Suunnitteluprojektin tavoitteena oli luoda WOO:lle uusia tapoja käyttää turkista kaulaliinoissa ja huiveissa sekä samalla rohkaista nuoria kykyjä näkemään turkiksen monipuoliset mahdollisuudet muodissa.

 

 

Ensimmäisenä päivänä WOO:n suunnittelupäällikkö Zhao Lei esitteli yksityiskohtaisesti WOO:n brändihistoriaa ja klassisia tuotteita sekä avasi opiskelijoille tulevan suunnittelutehtävän yksityiskohtia. Opiskelijoiden tehtävänä oli käyttää WOO:n kashmirkaulaliinoja lopputuotteen pohjana ja turkista koristeena. Tavoitteena oli luoda turkiksen avulla jotain uutta ja innovatiivista, mikä myös tukisi WOO:n brändi-identiteettiä.

 

 

Viisi päivää kestäneen tutkimuksen, konseptoinnin, suunnittelun ja tuotannon jälkeen opiskelijat olivat valmiita esittämään lopulliset teoksensa tuomaristolle. Tuomaristo koostui WOO:n, Saga Fursin ja BIFTPARK-HN:n edustajista: Zhao Lei, WOO:n suunnittelupäällikkö, Samantha Vesala, Aasian liiketoimintajohtaja Saga Fursilta, Thea Larsen, tuotekehityspäällikkö ja pääturkkuri, Saga Furs Design Centrestä ja Ma Qian, BIFTPARK-HN:n luennoitsija.

 

 

Tuomariston tehtyä lopullisen päätöksensä, Samantha Vesala ilmoitti projektin voittajiksi Gao Shengfangin ja Huang Qiongroun. Voittajat saivat palkinnoksi viikon pituisen opintomatkan Saga Furs Design Centreen. ”Saga Furs on erittäin iloinen saadessaan tehdä yhteistyötä WOO:n ja BIFT:n rinnalla. Yhdessä nämä kolme osapuolta pystyvät tukemaan tulevaisuuden lupauksia heidän urallaan”, Samantha Vesala mainitsee.

 

TIETOJA WOO:sta

WOO perustettiin vuonna 2002 Shanghain Tianzifangissa, joka on ensimmäinen luovan teollisuuden keskus Kiinassa. Viimeisten 15 vuoden aikana WOO on omistautunut luomaan tuotteita, jotka saavat naiset tuntemaan itsensä upeiksi ja viehättäviksi. WOO haluaa korostaa tuotteissaan omaperäisyyttä käyttämällä hienoa kashmiria, silkkiä ja turkista sekä upeita itämaisiä vivahteita. Nyt WOO:lla on yhteensä 50 omaa myymälää Kiinassa, jotka sijaitsevat ylellisissä ostoskeskuksissa ja tärkeimmissä ”maamerkeissä” eri puolilla maata.

 

TIETOJA BIFTPARK-HN:stä 

BIFTPARK-HN lanseerattiin yhteistyössä neljän eri tahon kanssa huhtikuussa 2018. BIFTPARK-HN:n takana ovat Kiinan johtava design-koulu Beijing Institute of Fashion Technology (BIFT), Hainingin kaupunginhallitus, Haining China Leather City (HCLC) sekä Saga Furs. BIFTARK-HN:n koulutusohjelma, joka keskittyy turkiksen muotoiluun ja tekniikkaan, tuo Kiinan markkinoille Saga Design Centren 30-vuotisen tuotekehityksen tuloksena syntyneet tekniikat ja kaiken osaamisen niiden taustalla.

Lue lisää BIFTPARK-HN:stä täältä.