Asiakastiedon digitalisaatio

Haastattelu: Jyrki Sura, Liiketoimintapäällikkö

Saga Furs edistää aktiivisesti digitalisaatiota myös nahkojen toimittajien ja asiakkaidensa kanssa. Kaiken tiedon, mikä voidaan digitalisoida asiakkaillemme, olemme digitalisoimassa”, Jyrki Sura kertoo. Hän on juuri palannut Hongkongista, missä hän piti 11 välittäjälle neljän päivän koulutuksen Saga Fursin verkkopalvelujen käytön maksimoimisesta. Sura pitää koulutuksia säännöllisesti eri puolilla maailmaa auttaakseen asiakkaita digitalisaatioon liittyvissä haasteissa ja edistääkseen yhtiön verkkopohjaisen My Catalogue -palvelun käyttöönottoa. Suran lempitarina liittyy brittiläiseen välittäjään, joka tuli hänen luokseen ensimmäisenä vuonna lyijykynän kanssa kertoen, että se oli ainoa hänen tarvitsemansa työkalu. Seuraavana vuonna sama asiakas kuitenkin palasi iPadin kanssa.

My Catalogue

”Kyse on nopeudesta ja läpinäkyvyydestä”, Sura kertoo. ”Digitaalista järjestelmäämme käyttävät asiakkaat pääsevät helposti ja nopeasti käsiksi hinta-arvioihin ja vertailuihin Saga Fursin aiempiin huutokauppoihin.” Palvelu on käytettävissä ympäri maailman.

”Tiedonsaamisen lisäksi hyöty tulee kuitenkin myös siitä, että pystyy jakamaan sitä!” Saga Fursin työkalua käyttämällä esimerkiksi Kiinassa olevat asiakkaat pystyvät jakamaan Saga Fursin järjestelmästä saatua tietoa suoraan välittäjäyhteistyökumppaneilleen, jotka ovat läsnä huutokaupassa Suomessa.

”Tämä voi olla meille liiketoimintakriittistä”, Sura selittää. ”Tällöin nimittäin huutokaupassa oleva välittäjä voi keskittyä ostamiseen sen sijaan, että kommunikoi omien asiakkaidensa kanssa puhelimellaan. Näin virheitä tapahtuu vähemmän ja huutokaupassa on parempi vauhti.”