Saga Furs – 80 vuoden historia

31.10.2018

Saga Furs juhlii 80 vuottaan: turkistoimialan johtava toimija ja vastuullisin valinta

Kun juhlimme tänä vuonna 80. syntymäpäiväämme, haluamme muistella tärkeitä merkkipaaluja menneiltä vuosikymmeniltä.

Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto perusti huutokauppayhtiö Saga Fursin vuonna 1938. Ensimmäiset paikalliset huutokaupat järjestettiin 1940-luvulla, jolloin valettiin pohja nykyiselle kansainväliselle brändille ja huutokauppayhtiölle.

1950-luvulla järjestettiin ensimmäiset kansainväliset huutokaupat Suomessa, ja Saga Furs alkoi saada mainetta laatubrändinä ja muotiteollisuuden suosikkikumppanina. Turkiksen laadun kehittämiseksi vuodesta 1953 lähtien on joka vuosi järjestetty nahkanäyttelyt.

Jo 1960-luvulla Saga Furs oli tienraivaaja kehittäessään liiketoimintaansa ja tehdessään merkittäviä investointeja eläinten rehuun ja jalostukseen. Näin varmistettiin korkealuokkaiset nahat, joista Saga Furs on tullut tunnetuksi. Samanaikaisesti Saga Fursin brändi yhdistettiin huippumuotiin ja luotettaviin kumppanuussuhteisiin.

Design-kilpailujen kautta 1970-luvulla Saga Furs inspiroi kokonaista uutta suunnittelijasukupolvea, joka alkoi kokeilla erilaisia uusia tekniikoita.

1980-luvulla Saga Furs avasi Fur Centren ovet ja järjesti ensimmäisen huutokaupan uusissa tiloissaan Vantaalla. Saga Furs listautui Helsingin pörssiin vuonna 1986 ja on edelleen alansa ainoa pörssiyhtiö.

Yhteistyöstä muotimaailman kanssa tuli brändistrategian selkäranka, kun muotisuunnitteluun keskittyvän Design Centren ovet avattiin vuonna 1988. Näinä aikoina Saga Furs aloitti myös tuotteidensa markkinoinnin Kiinassa.

1990-luvun alussa Saga Furs alkoi kehittää Sampo-ohjelmaa. Se on jalostustyökalu, jonka avulla tarhaajat voivat rekisteröidä siitoseläimensä ja niiden sukutiedot. 1990-luvun loppupuolella automatisoidut lajittelukoneet paransivat Sagan lajittelujärjestelmän luotettavuutta entisestään. Design Centressä keksittiin ensimmäisenä, että turkista voi käyttää myös kodin sisustuksessa.

Saga Furs lanseerasi Fur Vision -tapahtuman New Yorkissa vuonna 2000. Tapahtuman tarkoitus oli viedä Design Centressä kehitettyjä innovaatioita ja uusia tekniikoita maailman muotipääkaupunkeihin. New Yorkin tapahtuma oli menestys, jonka jälkeen ruvettiin järjestämään vastaavia tapahtumia myös Milanossa, Pariisissa ja Lontoossa.

Vuonna 2005 lanseerattiin Saga-sertifiointi, kun Saga Furs yhdessä Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton kanssa toi turkiseläinten kasvatukseen uraauurtavat standardit. Samalla vuosikymmenellä Saga myös lanseerasi ensimmäisen jäljitettävyysjärjestelmänsä, jonka avulla nahkaerät on mahdollista jäljittää alkuperätilalle asti.

Vuonna 2008 Saga Furs esitteli ensimmäisenä alalla yhteiskuntavastuuohjelmansa. Samana vuonna Saga Furs oli taas alan pioneeri, kun se liittyi Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact -aloitteeseen kestävän liiketoiminnan edistämiseksi.

Vuonna 2010 saavutettiin Aasiassa merkittävä virstanpylväs, kun Fur Vision -tapahtumia alettiin järjestämään myös siellä. Vuonna 2018 Saga Furs lanseerasi BIFTPARK Hainingissa koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on jakaa Sagan turkisinnovaatioita ja käsityötaitoja Kiinan tuleville luovan alan lahjakkuuksille. Jalostusohjelma Sampo tuotiin nykyaikaan vuonna 2013, kun WebSampo lanseerattiin verkkopohjaisena työkaluna.

 

Missä olemme nyt?

  • Saga Fursin sertifiointi- ja jäljitettävyysjärjestelmä: Saga Furs on maailmalla tunnustettu kestävien ja vastuullisten toimintatapojen eettinen edelläkävijä.
  • Sagan lajittelujärjestelmä tunnetaan alan parhaana.
  • Saga Furs tekee tiivistä yhteistyötä yli 23 kansainvälisen muotisuunnittelukoulun kanssa.
  • Yli 30 000 vierailijaa on käynyt Design Centressä, ja sen seurauksena noin 70 prosentissa kaikista muotinäytösten mallistoista käytetään turkiksia.
  • Aiemmin mainittujen virstanpylväiden seurauksena Saga Fursin nahkojen myynti on kasvanut voimakkaasti menneiden vuosien aikana. Kun 1970-luvulla myytiin 3 miljoonaa turkisnahkaa vuodessa, niin edellisen tilivuoden aikana niitä oli myyty yli 10,2 miljoonaa!