Toimihenkilöt / Asiantuntijat

Asiantuntijatehtävät

Kansainvälisissä asiantuntijatehtävissämme työskentelee noin 140 työntekijää. Yli puolet heistä työskentelee Vantaan Fur Centerissä, loput tärkeimmissä tarhaturkisten tuottajamaissa, ostajamaissa sekä avainmarkkinoilla ja muodin pääkaupungeissa eri puolilla maailmaa.

Kiinnostaako sinua asiantuntijatyö? 

Entä matkustaminen tai työ kansainvälisten asiakkaiden ja kollegoiden parissa?

Talomme sisältä löytyy suuri kirjo eri alojen osaajia. Meillä työskentelee mm. myynnin ja markkinoinnin, rahoituksen, IT:n, viestinnän, vastuullisuuden ja HR:n asiantuntijoita.

Täällä pääset vaikuttamaan itse oman työsi sisältöön, kehittämään ja kehittymään. Vaikka mielenkiintoinen työ, huiput työkaverit ja vastuullisuusasiat saattavat imaista mukanaan, ei huolta, meillä töitä ei ole pakko viedä kotiin.

Saga Fursilla on monia, muista yrityksistä erottuvia etuja henkilöstölle, muun muassa oma henkilöstöruokala, kuntosali, saunatilat ja uima-allas, hieroja, laaja työterveyshuolto (esimerkiksi ravintoneuvonta) sekä viiden viikon pituiset kesälomat.