REMIX 2019 -kilpailun Saga Award -voittaja juhlistaa käsityötaitoa ja vastuullista muotia

Kolme Remix 2019 -kilpailun voittajaa (vasemmalta): Dong Wang, Berivan Cemal, and Huseyin Ozer.

REMIX, kansainvälinen nuorille suunnittelijoille tarkoitettu turkis- ja muotisuunnittelukilpailu, julisti kolme voittajaa vuosittaisessa palkintojenjakotilaisuudessa Milanossa. Tänä vuonna kilpailun teemana oli vastuullisuus. Teema oli esillä kaikkien kymmenen finalistin mallistoissa, joista jokainen sisälsi kolme turkisvaatetta.

Kestävän kehityksen teema näkyi REMIX 2019 -kilpailussa myös Saga Award -palkinnon voittajan Dong Wangin mallistossa. Mallistossaan suunnittelija oli yhdistänyt sinistä turkista ylijäämämateriaaleihin kuten villaan ja vanhaan farkkumateriaalin. Ylijäämämateriaalit suunnittelija oli kerännyt kollegoiltaan yliopistolta.

”Luonnollisesti siniseksi värjätty turkisnahka, jota olen käyttänyt suunnittelussani, edustaa maailman vastuutonta kulutuskulttuuria ja riippuvuutta muovista. Synteettista materiaalia on nyt kaikkialla ja se huuhtoutuu rannoille. Tämä ei aiheuta ainoastaan vakavaa ympäristön saastumista, vaan se myös vahingoittaa merenalaista elämää. Toivon, että mallistoni herättelee kuluttajia ja lopulta he palaavat takaisin kestäviin luonnonmateriaaleihin, kuten turkikseen”, sanoo suunnittelija Dong Wang.

 

 

REMIX Saga Award -palkinnon voittaja valittiin Dong Wangin ammattitaidon ja innovaatisen suunnittelun perusteella. Kokoelma yhdisti kierrätettyjä materiaaeja eri turkiksiin.

Eri materiaalien luova yhdisteleminen ja käsityötaito saivat Thea Larsenin Saga Fursilta valitsemaan nimenomaan Wangin REMIX Saga Award -palkinnon saajaksi.

”Dong Wangin taitavan materiaalien yhdistelyn tuloksena syntyi couture-tasoinen kokoelma. Mallistossa oli käsinommeltua raitaa minkkiturkiksesta, neulottua turkista ja yhdistelmiä nahasta ja kettuturkiksesta. Kaiken kaikkiaan turkis näytti ilmiömäiseltä yhdessä farkkukankaan kanssa ja näytti täysin uudenlaiselta. Olin erittäin innoissani valitessani Dong Wangin Saga Award -palkinnon voittajaksi ja toivotan hänet lämpimästi tervetulleeksi Saga Fursin Design Centreen viikon pituiselle työpajalle innovoimaan lisää turkiksen parissa”, sanoo tuotekehityspäällikkö Thea Larsen.

REMIX:in kultainen palkinto meni Berivan Cemalille Alankomaista ja hopeapalkinto Huseyin Ozerille Turkista. Kaikilla REMIX 2019 -kilpailun voittajilla on mahdollisuus saada luomuksensa esille IFF:n tulevaan Fur Now -muotimainoskampanjaan, joka tulee näkymään tärkeimmissä muotimedioissa. Lisäksi heillä on mahdollisuus eksklusiiviseen näkyvyyteen Italian Voguessa ja sen online-sivustolla.

”Vogue Italia tukee REMIX-kilpailua, koska se on mahdollisuus seuraavan sukupolven suunnittelijoille tutkia ja kokeilla, samalla kiinnittäen huomiota vastuullisuuteen ja työskennellä kohti parempaa tulevaisuutta”, sanoo Sara Sozzani Maino, tuomariston jäsen, Vogue Italian varajohtaja ja Vogue Talents:in johtaja. Tuomariston muita jäseniä olivat Gabriele Colangelo (Giadan luova johtaja), Astrid Andersen (tanskalainen muotisuunnittelija), Bryanboy (muotibloggaaja, vaikuttaja ja liikemies), Samantha De Reviziis (kestävän kehityksen asiantuntija ja SDR-viraston perustaja).

REMIX -kilpailun järjestää kansainvälinen International Fur Federation (IFF) Vogue Talents -ohjelman tuella. Tänä vuonna kilpailuun tuli hakemuksia yli 23 maasta, ja kymmenen finalistia valittiin näyttämään mallistonsa loppukilpailussa, joka järjestettiin samaan aikaan Milanon syksy/talvi 2019 -muotiviikon kanssa.

 

Lue lisää REMIX finalisteista täältä.