Jo 80 vuoden ajan vastuullisesta turkistuotannosta tunnettu Saga Furs aloittaa huutokaupan perjantaina 8.6.2018

Saga Furs Oyj lehdistötiedote 6.6.2018

Saga Fursin kesäkuun huutokauppa käynnistyy Vantaalla perjantaina 8.6.2018 jatkuen perjantaihin 15.6.2018 asti. Huutokauppaan odotetaan noin 450 ostajaa kaikilta päämarkkinoilta eli Kiinasta, Venäjältä, Etelä-Koreasta ja Euroopan tärkeimmiltä muotimarkkinoilta. Tarjolla on noin 3,9 miljoonaa Saga®-minkinnahkaa sekä 700 000 Saga®-ketunnahkaa ja 35 000 Saga®-suomensupinnahkaa. Lisäksi tarjolla on Karakul-lampaannahkoja.

Tänä vuonna Saga Furs juhlii 80-vuotista taivaltaan, jonka aikana suomalainen yritys on kehittynyt maailman luotetuimmaksi turkishuutokauppayhtiöksi. Saga Furs tunnetaan eettisen turkiseläinkasvatuksen edelläkävijänä ja innovatiivisena yhtiönä, joka on aina huolehtinut eläinten hyvinvoinnista ja tuonut turkikset muotisuunnittelijoiden materiaaliksi. Ostajia Vantaan huutokauppaan houkuttelevat laaja tarjonta sekä Saga Fursin hyvä maine.

”Meidät tunnetaan johtavana vastuullisesti tuotettujen nahkojen tuottajana ja välittäjänä, ja vastuullisuuden merkitys korostuu tulevaisuudessa entisestäänSuomalaisilta tuottajilta ja Saga Fursilta edellytetään selkeitä tekoja eläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Sertifiointi ja jäljitettävyys ovat syyt, miksi kansainväliset muotitalot haluavat käyttää nimenomaan suomalaista turkista”, sanoo toimitusjohtaja Pertti Fallenius.

Saga Furs tarjoaa 100-prosenttisesti sertifioituja myyntieriä vastatakseen kysyntään. Ensimmäiset 100-prosenttisesti sertifioidut minkkierät myytiin vuonna 2017, kettuerät vuonna 2013 ja suomensupierät vuonna 2012. Nykyisin kaikki Saga Fursin myymät ketun- ja suomensupinnahat ovat 100-prosenttisesti sertifioituja.

Saga Furs julkistaa huutokaupan myynnistä pörssitiedotteet lauantaina 9.6.2018 ja viimeisenä myyntipäivänä perjantaina 15.6.2018. Yhtiö raportoi myyntituloksista päivittäin lisäksi omilla kotisivuillaan.

Yksityiskohtainen myyntiohjelma on nähtävissä yhtiön kotisivujen huutokauppaosiossa.

Median edustajat ovat tervetulleita huutokauppaan. Heitä pyydetään ilmoittautumaan etukäteen.

 

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: 
Fashion Business Director Tia Matthews, puh. 040 802 0878, tia.matthews@sagafurs.com

www.sagafurs.com