Matka uusiin mahdollisuuksiin – intialainen muotisuunnittelija Neha Chawla Saga Furs Creative Hubissa

New Yorkissa sijaitsevan arvostetun muotikoulun professori esitteli intialaisen muotisuunnittelija Neha Chawlan Saga Furs Creative Hubille. Tuolloin Neha ei arvannut, että yhteys tulisi pysyvästi muuttamaan hänen käsitystään luksustuotteista. Mumbaissa asuva ja vastuullisen muotibrändi The Whole Nine Yards perustanut Chawla saapui Saga Furseille varovaisella uteliaisuudella varustettuna juuri ennen kesäkuun huutokaupan alkua. Hän ei ollut hyödyntänyt turkiksia suunnittelutyössään ja tunnusti tuskin pystyneensä erottamaan aitoa raaka-ainetta jäljitelmistä katsellessaan näytteitä tai valokuvia. Kolme päivää myöhemmin kaikki oli muuttunut.

Ensivaikutelma ylitti odotukset

“Monet asiat yllättivät,” Chawla kertoo. ” Oli erittäin mielenkiintoista oppia eri turkisnahkatyypeistä ja niiden ominaisuuksista.”

Kokemus osoittautui odotuksia moniulotteisemmaksi. Turkistekniikkanäytteistä ja niiden sovelluksista pukineisiin nousi esiin yksityiskohtia, joita hän ei ollut pitänyt aiemmin olennaisina. Creative Hub tarjosi enemmän kuin opastusta – se avasi ovet maailmaan, jossa käsityötaito ja luovuus kohtaavat Chawlalle uudessa raaka-aineessa.

Oppiminen kosketuksen kautta

Yksi asia nousi muita merkityksellisemmäksi: nahkojen näkeminen paikan päällä verrattuna digitaalisiin aineistoihin muutti hänen suhtautumistaan perinpohjaisesti. “Nyt tunnen itseni itsevarmemmaksi ja asiantuntevammaksi kun näen materiaalin ja käytän sitä,” hän selittää. Tuliko esiin erityistä suosikkinahkatyyppiä? Brown-minkinnahka – materiaali, jonka monipuolisuus avaa raikkaita mahdollisuuksia tulevissa mallistoissa. “Haluan käyttää turkista innovatiivisilla tavoilla sen luovuuden ja monipuolisuuden takia, jopa yksityiskohdissa tuomaan tuotteelle sen lopullisen silauksen.”

Käsityöosaaminen ratkaisee

Chawlan suunnittelufilosofian ytimessä on kolme pilaria: kestävä kehitys, käsityöosaaminen ja hidas muoti. Henkilölle, joka uskoo todellisen luksuksen tulevan siitä, miten tuote valmistetaan, turkisnäytteisiin sisältyvä tietotaito kiehtoo eniten. Niissä käsityötaituruus paljastuu kaikkein rehellisimmin. “Olin vaikuttunut tekniikkanäytteistä, koska ne paljastavat käsityöosaamisen tason”, hän korostaa. Teknisten yksityiskohtien arvostus sopii täydellisesti suunnittelijan arvomaailmaan, jossa kunnioitetaan käsityötaidon periytymistä sukupolvelta toiselle sekä vastuullista innovointia.

Kestävyys ei ole enää vaihtoehto muiden joukossa

Uudelle kuluttajasukupolvelle läpinäkyvyys ei ole neuvoteltavissa – ja tämä ohjaa Chawlaa eteenpäin. “Minulle kestävä kehitys on tärkeä osa työtäni ja muotialaa. Uudet sukupolvet ovat erittäin tiedostavia materiaalien vastuullista hankintaa kohtaa ja sitä he edellyttävät brändiltä ollakseen sille uskollisia.”

Intialaissunnittelija tunnistaa kaksi kriittistä ominaisuutta aidosti kestävälle tuotteelle: pitkäikäisyys ja biohajoavuus. Saga Fursin välittämät vastuullisesti tuotetut sertifioidut turkikset vastaavat näihin vaateisiin. Ne tarjoavat pitkää käyttöikää sekä laatua yhdistettynä vastuullisuuteen ja jäljitettävyyteen.

Loputtomat mahdollisuudet uuden luomiseen

Chawla näkee turkiksessa rajoittamattoman luovuuden keitaan. “Näen materiaalin monipuolisuuden ja rajattomat mahdollisuudet sen hyödyntämiseen.” Perinteisen käsityöosaamisen yhdistäminen nykyaikaisiinn suunnittelutarpeisiin on yhtälö, jonka toteutumiseksi Saga Furs Creative Hub tekee töitä.

Tieto kotiin

Vierailun päätteeksi kiinnostaa, minkä oivalluksen Chawla vie tuliaisiksi tiimiinsä. “Kumppanuutta ja tietotaitoaa, jota olen kokenut Creative Hubissa,” Chawla vastaa. “On mahdotonta määritellä koko kokemusta vain yhdellä sanalla, koska jokainen prosessin vaihe opetti niin paljon ja kulkee mukana tuleviin töihin.”

Yksi asia nousi selvästi esiin: “Olen vakuuttunut siitä, miksi Saga Fursilla on niin pitkä historia. Se on ansiokkaasti säilyttänyt kaiken turkiksiin liittyvän tietotaidon ja siirtää sitä eteenpäin.”

Katse tulevaan

Chawlan matka kertoo enemmän kuin yksittäisen muotoilijan matkasta uuden materiaalin löytämiseen. Siinä kiteytyy, kuinka nousevat luovat ihmiset etsivät lisää läpinäkyvyyttä, kestävää kehitystä ja aitoa käsityöosaamista valinnoissaan. Saga Furs Creative Hubilla suunnittelijat ympäri maailmaa saavat juuri sen, mitä Chawla kuvailee – kumppanuutta, tietotaitoa ja kunnioitusta vuosisatoja vanhoille perinteille, joista kehittyy huomisen innovaatioita.

Lyhyesti Intian luksusmuodin markkinoista

  • Muodin luxusmarkkina: 9,85 miljardia dollaria (2025) → yli 15 miljardia vuonna 2034
  • Premium-segmentti kasvaa 45 % vuosittain (Deloitte India)
  • Häihin liittyvä talous: 450 000+ hääsesonkiaikana solmittavaa avioliittoa kiihdyttää luksuskysyntää
  • Vauraan väestön ennustetaan kasvavan 100 miljoonaan ihmiseen