Soft Gold of Russia turkismessut ja Pyatigorsk tavoittelevat Venäjän turkispääkaupungin asemaa

Pyatigorskissa Etelä-Venäjällä järjestettiin 15.–18. huhtikuuta 2019 kolmannet kansainväliset Soft Gold of Russia ‑turkismessut. Messuille saapui sadoittain sisäänostajia eri puolilta Venäjää sekä noin 150 turkisten näytteilleasettajaa Venäjältä, Turkista ja Kreikasta.

Pyatigorsk on keskisuuri kaupunki Etelä-Venäjällä. Kaupunki sijaitsee viiden vuoren katveessa, ja on saanut siitä nimensäkin, sillä venäjän sanat ”пять гор” merkitsevät viittä vuorta. Mineraalivesilähteistään tunnettu Pyatigorsk on yksi Venäjän vanhimmista kylpyläkaupungeista. Kaupungin eri kulttuurien ja etnisten ryhmien paljoudessa on helppo unohtaa olevansa Venäjällä.

Pyatigorsk on kehittymässä Venäjän turkistuotannon keskukseksi. Siellä on yli 60 paikallista valmistajaa sekä vuosikymmenien kokemus esimerkiksi lampaannahkojen työstämisestä. Viime aikoina valmistajat ovat ryhtyneet käyttämään myös minkin- ja ketunnahkoja, ja vain kolmessa vuodessa Soft Goldista on kehkeytynyt todella vakavasti otettava turkisalan messutapahtuma, kuten Kastoria-messut Kreikassa. Pyatigorsk on asettanut kunnianhimoisesti tavoitteekseen nousta Venäjän tai kenties jonakin päivänä jopa koko maailman turkispääkaupungiksi.

Messujen järjestämistä ovat olleet tukemassa Stavropolin aluepiirin taloudellisen kehityksen ministeriö, Stavropolin aluepiirin kauppa- ja teollisuuskamari, Venäjän turkisalan liitto ja Turkin nahka-alan liitto.

 

 

Soft Gold ‑messut yllättivät kansainvälisellä ja toimeliaalla ilmapiirillään

Eri merkkien ja näytteilleasettajien messuosastot näyttivät erittäin tyylikkäiltä ja ammattimaisilta viime vuoteen verrattuna, ja näyttelyalueella oli runsaasti kävijöitä. Osastojen suljettujen ovien takana sisäänostajat ja muut messuvieraat saivat nauttia pienoismuotinäytöksistä, erinomaisesta palvelusta ja maukkaista paikallisista herkuista. Kaiken kaikkiaan ilmapiiri oli myönteinen, ja monet näytteilleasettajat kertoivat saaneensa hyvää palautetta mallistoistaan sekä saaneensa jo mukavasti tilauksia.

Muotinäytös ja avajaisgaala maanantai-iltana keräsivät salin täyteen innostuneita vieraita, jotka kuvasivat ahkerasti kaikkea puhelimillaan ja kameroillaan. Vieraat pääsivät ihailemaan 19 merkin näytöstä ja nauttimaan lisäksi jazz-musiikista, lahjakkaiden oopperalaulajien esittämästä katkelmasta kuuluisasta La traviata ‑oopperasta sekä ilotulituksesta.

 

 

Saga Fursin vastuullisuutta koskevalle seminaarille ja esitteille oli kysyntää

Näyttelyosaston lisäksi Saga Fursin Dmitri Larionov kertoi seminaarissa Saga Fursin huutokaupoista, Saga-sertifioinnista, jäljitettävyydestä ja uusimmista trendeistä. Huolimatta siitä, että samaan aikaan monilla osastoilla oli käynnissä pienoismuotinäytöksiä ja että näytteilleasettajilla oli kiirettä tilausten kanssa, esitys keräsi paljon kuulijoita.

”Meitä Saga Fursilla ilahdutti nähdä, että seminaarimme ja tuomamme vastuullisuutta käsittelevät esitteet kiinnostivat ihmisiä ja, että näytteilleasettajat käyttivät hintalappujen yhteydessä Saga Furs -logolla varustettuja lappuja ja esitteitämme keskustellessaan ostajien kanssa. Soft Gold on ottanut huikean askeleen eteenpäin vuoden aikana, ja tämänvuotinen tapahtuma oli merkittävä kohtaamispaikka kaikille alalla työskenteleville. Olin iloinen kuullessani ja nähdessäni, että näytteilleasettajat tekivät kovasti kauppoja näiden päivien aikana”, sanoo Saga Fursin Itä-Euroopan liiketoimintapäällikkö Dmitri Larionov.