Minkinnahkojen hintatason vahvistuminen jatkui Saga Furs Oyj:n huutokaupassa

Saga Furs Oyj:n tänään päättyneessä kansainvälisessä huutokaupassa tarjotut lähes kolme miljoonaa Saga® -minkinnahkaa ja vajaa miljoona Saga® -ketun- ja -suomensupinnahkaa myytiin lähes sataprosenttisesti. Huutokaupan välitysmyynnin arvoksi muodostui lähes 126 miljoonaa euroa.

Huutokauppaan osallistui yli 600 asiakasta kaikilta tärkeimmiltä markkina-alueilta. Yli puolet asiakkaista tuli Kiinasta, ja heidän joukossaan oli jälleen paljon täysin uusia asiakkaita. Huutokauppaan osallistui paikalla olevien asiakkaiden lisäksi internetin välityksellä satoja asiakkaita eri puolilta Kiinaa.

”Nahkojen sataprosenttinen myynti ja vahvistuva hintataso osoittavat, että luottamus on palautumassa minkkimarkkinoille. Tämä on indikaatio siitä, että allalla uskotaan ylituotantotilanteen alkavan väistyä. Jatkon kannalta on kuitenkin ratkaisevaa se, miten minkkipukineiden vähittäismyynti sujuu tärkeimmillä markkina-alueilla tulevana talvikautena. Ketunnahkojen osalta markkinatilanteen selkiintyminen on vasta alkanut”, kertoo toimitusjohtaja Pertti Fallenius.

Minkinnahat myytiin lähes sataprosenttisesti, normaalilaatuisten Saga® -urosminkinnahkojen keskihinnaksi muodostui 31 euroa ja Saga® -naarasminkinnahkojen 20 euroa. Valikoima sisälsi tällä kertaa myös koko myyntikauden kaikki pienikokoiset nahat. Hintataso vahvistui huutokaupan aikana selvästi ja viimeisenä päivänä myytyjen Mahogany –urosminkinnahkojen hintataso nousi yli kymmenen prosenttia. Hyvälaatuiset ja lyhytkarvaiset velvet –tyyppiset nahat myytiin koko huutokaupan ajan Kööpenhaminan noteerauksia korkeampaan hintaan.

Huutokauppaa käytiin pitkälti Hongkong/Kiinan vedossa, mutta merkittäviä hankintoja tehtiin myös Koreaan ja eurooppalaiselle muotiteollisuudelle.

Saga Furs Oyj:n seuraava huutokauppa järjestetään 18.-23.9.2016.

Lisätietoja: Muotiliiketoimintajohtaja Tia Matthews, puh. 040 8020 878

17.6.2016