Turkiselinkeino – viennin arvo 312 miljoonaa euroa ja työllisyys yli 4000 henkilöä

FIFUR tiedote. (Julkaistu: 24.06.2020, 11:06)
Turkiselinkeino Suomessa – viennin arvo oli 312 miljoonaa euroa ja kokonaistyöllisyys 4030 henkilöä vuonna 2019. Turkiselinkeinon verot ja maksut yhteiskunnalle ylsivät viime vuonna 119 miljoonaan euroon, josta kuntaverojen osuus oli 27 miljoonaa euroa. Turkiselinkeinon verotuloilla voisi esimerkiksi maksaa noin joka viidennen ekaluokkalaisen kouluvuoden.

Luvut ilmenevät Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton FIFURin julkaisemasta vuotuisesta tilastojulkaisusta. Tilastot on koonnut ja toimittanut Taloustutkimus Oy verovuoden 2019 luvuista, viranomaisilta ja alan omista tunnusluvuista.

”Turkiselinkeino – sillä on suuri merkitys useissa kunnissa ja maakunnissa, ja alaan kohdistuu paljon mielenkiintoa. Siksi on tärkeää, että riippumaton asiantuntijataho kokoaa turkiselinkeinon tunnusluvut ja taloudellisen jalanjäljen vuosittain, jotta elinkeinon faktat ovat selvillä kaikille”, sanoo FIFURin toiminnanjohtaja Marja Tiura.

Turkisalaan ja –kauppaan kuuluva syklisyys näkyy hyvin tilastoissa. 2010-luvulla turkiselinkeinon viennin arvo on ollut parhaana vuonna jopa 810 miljoonaa euroa (2013) ja viime vuosikymmenen keskiarvoltaan noin 500 miljoonaa euroa vuodessa.

2020 tilastojulkaisuun on koottu myös kansainväliset tiedot turkiseläinten kasvatuksesta eri maissa. Suomi on määrällisesti kolmanneksi suurin turkistuottaja Euroopassa Tanskan ja Puolan jälkeen ja myynnin arvossa toinen Tanskan jälkeen.

Kuntatilastoista taas näkyvät suurimmat kuntakohtaiset turkismyynnin arvot. Uudessakaarlepyyssä sijaitsevat turkistilat myivät viime vuonna turkisnahkoja 28,1 miljoonan euron arvosta. Turkiseläinkasvatuksen osuus kuntien verotuloista oli suurin Halsualla (12,4%), Evijärvellä (10,6%) ja Uudessakaarlepyyssä (10,3%). Neljään Pohjanmaan maakuntaan tuloutui 96,2 % turkismyynnin arvosta, mutta FIFURin jäsentiloja ja myös turkistuloja on kaikissa Suomen maakunnissa.

Tilastot 2020 ohella FIFUR on päivittänyt myös turkiselinkeinon Vastuullisuuskatsausta. Molemmat löytyvät FIFURin verkkosivuilta alla olevista linkeistä:

https://fifur.fi/turkiselinkeinon-tilastot-2020

https://fifur.fi/fifurin-vastuullisuuskatsaus

Lisätietoja:

Marja Tiura, toiminnanjohtaja, Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto FIFUR,
puh. 050 511 3060
Olli-Pekka Nissinen, viestintäjohtaja, Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto FIFUR,
puh. 050 306 2374

 

Tutustu myös Saga Fursin vastuullisuussivuihin ja Saga Fursiin työnantajana täällä.