Uudet urasivut julki – Tervetuloa tutustumaan Saga Fursiin työnantajana

Saga Fursin uudet urasivut on nyt julkistettu. Urasivut ovat syntyneet tiiviissä yhteistyössä Saga Fursin henkilökunnan kanssa ja ovat seurausta vuosi sitten käynnistetystä työnantajamielikuvaprojektista.

Vähän reilu vuosi sitten, marraskuussa 2018, Saga Fursilla käynnistyi työnantajamielikuvaprojekti, jonka tavoitteena oli vahvistaa sekä sisäistä tai ulkoista työnantajamielikuvaa. Projektin alusta alkaen oma henkilökunta otettiin vahvasti mukaan suunnitteluun. Projektissa haastateltiin ihmisiä eri puolilta organisaatiota, minkä jälkeen löydöksiä työstettiin useammassa työpajassa. Lopputuloksena syntyi työnantajalupaus, joka pohjautuu henkilökunnan arvoihin.

”Projektin aikana tuli selväksi, että tarvitsemme urasivut, joissa voimme kertoa yrityksemme erityispiirteistä ja niistä asioista, miksi täällä on niin hyvä olla töissä. Alaan liittyy paljon ennakkoluuloja ja vääriä uskomuksia, mutta uskomme, että tiedon lisääntyessä, myös asenteet turkisalaa ja yritystämme kohtaan voivat muuttua”, kertoo henkilöstöjohtaja Marjatta Paunonen.

Koska henkilökuntamme koki, että paras ja uskottavin tapa kertoa asioista on oman henkilökunnan kautta, haimme työntekijälähettiläitä eri puolilta organisaatiota. Oman henkilökunnan esiin nostamat kulttuurin erityispiirteet, uratarinat ja lähettiläsvideo, joka syntyi projektin lomassa, muodostavat urasivujen kivijalan. Kiitokseksi uratarinan antamisesta työntekijälähettiläät pääsivät tutustumaan Saga Design Centreen ja Kööpenhaminaan.

”Koen, että projekti on antanut minulle todella paljon. Vaikka olen ollut talossa jo yli 20 vuotta, opin paljon lisää sekä yrityksestämme, turkisalasta että inspiraatiosta, jota maailman designerit Saga Fursissa arvostavat. Olen tutustunut paremmin kollegoihin ja sanoisin, että yhteishenki on sitä kautta parantunut. Mielestäni urasivut näyttävät mahtavalta ja olen kuullut jälkeenpäin, että moni muukin olisi halunnut olla mukana lähettiläsvideolla”, kertoo lajittelijana toimiva Giuliano hymyillen.

Urasivut ovat vasta alkua, vaikka kova pohjatyö onkin vienyt aikaa. Kuten talokin vaatii hyvät perustukset, myös työnantajamielikuva on sellainen asia, joka ei synny yhdessä yössä. ”Oli tärkeää, että ulkoinen työnantajamielikuva edustaisi myös sisäistä työnantajamielikuvaa ja että henkilökunta voisi sitoutua yhteisiin arvoihin. Tarkoituksemme on jatkossa panostaa myös muihin sosiaalisen median kanaviin”, jatkaa Paunonen.

Urasivut ja työnantajamielikuvaprojekti ovat osa Saga Fursin strategiaa ja vaikuttavat omalta osaltaan turkisalan imagoon sekä Suomessa että kansainvälisesti. Voit tutustua urasivuihin oheisesta linkistä, mutta löydät ne myös sagafurs.com etusivulla kohdasta Yritys > Ura Saga Fursilla.

 

 

Muistathan tutustua myös Saga Fursin vastuullisuussivuihin!